Kasvuyritys kaasu pohjassa

Hiekka pöllyää mutkittelevalla metsätiellä, jonka ylitse jylhät havupuut kumartavat kuin naapurin uuden auton renkaita potkimaan tullut äijäporukka. Radiosta soi Eppu Normaali, mutta laulun sanat häviävät jonnekin vuokratun tila-auton uumeniin.

            ”Ollaanko kohta jo perillä?” kuuluu ääni takaa.

            Ennen kuin kuljettaja ehtii vastata, julistaa toinen takapenkkiläinen ”Mulla on idea. Mennään ABC:lle!”

            ”Ei, vaan kotieläintilalle! Siellä on pupuja.”

            ”Ei, vaan ABC:lle! Sieltä saa nakkikastiketta.”

            Kuljettaja siristää silmiään alati kapenevalle tieosuudelle, takapenkin meuhkaamisen soidessa taustalla. Hän vilkaisee kojelautaa, jota koristava bensavalo on hehkunut uhkaavaa oranssia jo varttitunnin ajan. ”Täällä mitään huoltoasemaa ole…”, hän mutisee itsekseen. Hän vilkaisee taustapeiliä, josta avautuva näkymä on havupuita täynnä.

            Matka oli alkanut lupaavasti. Poikkeuksellisen edullinen vuokra-auto oli kulmista kuprulla, mutta ajoi asiansa. Radio reistaili niin, ettei kitaraa erottanut bassosta, ja navigaattori? Pöh! Kuka sellaista tarvitsee, kun on sisäinen kompassi ja erinomainen asenne? Mutta kun moottoritie muuttui valtatieksi ja valtatie hiekkatieksi, ja sama kyläkauppa näkyi jo kolmatta kertaa sivuikkunasta, alkoi huumori loppua.

”Annatko hansikaslokerosta kartan”, kuljettaja kysyy vieruskaveriltaan, jonka keskittyminen on visusti matkapäiväkirjan rustaamisessa. Hän avaa kehnon origamin lailla taitellun paperikartan syliinsä ja tarkkailee sitä, kunnes päättää kääntyä seuraavasta risteyksestä vasempaan.

            Umpikuja. Uusi pysähdys, kartta esiin.

            ”Mulla on vessahätä!”

            Uusi yritys, nyt oikeaan. Miksei näitä pirun pikkuteitä ole merkitty tähän karttaan? 

            ”Ja mulla nälkä! Ja tylsää!”

            Metsäkonetie. U-käännös.

            Perkele.

            Pelkääjänpaikalla istuva vaimo hihittää. ”Tästä saa loistavan päiväkirjamerkinnän.”

            Range näyttää pelkkää viivaa, ja kuljettaja lykkää kartan takapenkkiläisille, jotka tuijottavat sitä kuin lehmä uutta jumppapalloa. Olisi pitänyt laittaa nuokin sinne partioon. Hän asettaa jalkansa kaasulle, katse visusti horisontissa odottaen ihmettä – huoltoaseman värikästä neontaulua, vaikka – jollaista ei kuitenkaan tule.

Talousjohtaja yrityksen navigaattorina

Mitä tästä tarinasta opimme? Sen, että navigaattorin avulla perille olisi päästy nopeammin. Joskaan me Datavedolla emme ole erikoistuneet navigaattorien myyntiin, joten suosituksia sellaisista emme osaa antaa. Sen sijaan tässä tarinassa seurue on kuin kasvuyrityksen tiimi (pienellä värikynällä ja luovilla vapauksilla toki): etupenkillä istuva vaimo on kuin luova markkinoija ja sisällöntuottaja, takapenkin tenavat kuin myynnin ja tuotekehityksen intoa ja ideoita puhkuvat – joskin hieman kärsimättömät – ammattilaiset.  

Talousjohtaja ei ole jarru, vaan navigaattori

Koska talousjohtaja vahtii haukan lailla yrityksen kassavaroja, mielletään se herkästi firman jarruksi. Me kuitenkin luonnehtisimme sen roolia liiketoiminnan navigaattoriksi – talousdatallahan ohjataan liiketoimintaa. Ratin takana istuu tietenkin itse yrittäjä tai toimitusjohtaja, kädet tukevasti kello kahden ja kello kymmenen kohdilla. Vieressä talousjohtaja ilmoittaa lähestyvästä risteyksestä ja ohjeistaa, minne suuntaan kääntyä, mikä reitti on tehokkain, missä tankata, paljonko polttoainetta on jäljellä ja milloin painaa talla pohjaan – ja milloin taas jarruttaa tai vaihtaa reittiä, ettei mennä metsään.

Tästä metaforasta syntyi Datavedon toimintamalli, ja se toimi myös innoittajana yrityksen nimelle. Dataveto tarjoaa – nimensä mukaisesti – datavetoista talousjohtoa, sanellen huolellisesti analysoituja reittiohjeita ratin takana istuvalle yrittäjälle.